Hoppa till huvudinnehållet
Profilbild

Rahapyöriäinen

Finland
Medlem i 4 år
Följare
Följer
0 stars
Rating
Nuori pyrkyri. Tutustuin sijoittamiseen ajatuksena keväällä 2019, ensimmäisen salkkuni (tämän) laitoin pystyyn heinä-elokuun vaihteessa 2019. Aluksi suunnittelin ryhtyväni indeksisijoittajaksi ja sijoittavani Euroopan ja Yhdysvaltojen suurimpiin indekseihin. Totesin kuitenkin, että tällä hetkellä osakeindeksit ovat suhteessa yritysten tuloskuntoon varsin kalliita, ja että niissä olisi itse asiassa mielestäni laskuvaraa paljonkin. Ehdin kuukausisäästää SXR8:n kaksi kertaa, jonka jälkeen päädyinkin jo osakesijoittajaksi. Tavoitteena kokeilla osakepoimintaa samalla sijoittaen osan pääomasta kuukausisäästöllä vertailun vuoksi S&P 500 -indeksiin. Pohjaan sijoituspäätökseni ensisijaisesti fundamentteihin, eli yhtiön ennakoitavissa olevaan tuloskunnon ja arvostuksen suhteeseen ja historiallisiin näyttöihin sekä markkinoiden yleistä kehitystä koskeviin ennusteisiin. Ostopäätöksen jälkeen pyrin ostamaan mahdollisimman pohjilta sentimenttin perustuen. Suhtaudun skeptisesti trendikkäisiin, velaksi kasvaviin yhtiöihin, mutta startegiana profitable growth at a reasonable price. Käytännössä minulla on muutamia hyvinä pitämiäni yhtiöitä, jotka käyn aina välillä tarkastamassa. In cahoots with Pohjolan_Eka!
Biografi

Logga in på Shareville för att se innehav.
Logga in
Aktier och övriga värdepapper
Andel
GAV
Avkastning
U
Unity Software Inc
100,00%
1,00 SEK
+13,80%
W
Walt Disney Company (The)
14,10%
100,00 SEK
+1,40%
C
Chewy, Inc. Class A
12,70%
1,00 SEK
+25,50%
D
Dometic Group AB
11,00%
1,00 SEK
+42,30%
H
Hims & Hers Health, Inc. Class A
8,50%
1,00 SEK
−22,10%
A
Airbnb, Inc. - Class A
7,20%
1,00 SEK
+56,12%
F
Facebook A
5,50%
1,00 SEK
−13,40%
S
Sea Limited American Depositary Shares
3,30%
1,00 SEK
+35,80%
Fonder
Andel
GAV
Avkastning
T
TIN Ny Teknik A
12,60%
1,00 SEK
+35,80%
L
Lannebo Teknik
9,60%
1,00 SEK
+35,80%
© 2024 Nordnet Bank AB.
Hjälp och kundservice
© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Box 30099 | 104 25 Stockholm